Hallituksen hanke metropolihallinnosta kaatuu?

Torstai 12.2.2015 klo 23.54 - Taisto Miettinen

Kokoomuksen mukaan pääkaupunkiseudun metropolihanke synnyttäisi vain ylimääräistä päällekkäistä hallintoa. Mieli on matkan varrella muuttunut. Olen ollut itse paikalla kuulemassa sitä, kuinka samat tahot ovat aiemmin hehkuttaneet metropolihallinnon puolesta.

Ylimääräinen hallinto on ollut monien tiedossa jo heti hankkeen alusta lukien. Miksi mammuttimaiseen selvittelyyn kuitenkin lähdettiin? Kysymyksessä on ollut tässä massiivisuudessaan turha valtion rahojen haaskaus, jonka rahan olisi voinut käyttää paremminkin.  Selvittely on työllistynyt myös lukuisia henkilöitä kunnallisella tasolla. Tällä tavoinko hallitus pyrkii parantamaan työllisyyttä?

www.hs.fi/politiikka/a1423720649892

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metropolihallinto

Inget blir bättre för Grankulla - Kauniaislaisten kuuleminen metropoliselvityksestä

Tiistai 14.10.2014 klo 15.38 - Taisto Miettinen

Kauniaislaisia kuultiin eilen metropoliselvityksestä.

Selvitysmiehet ehdottivat, että pääkaupunkiseudulle muodostuisi 5 kaupungin metropolikaupunki, joka muodostuisi 1 miljoonan hengen kokonaisuudeksi. Perusteluina oli mm. Suomen kilpailukyvyn kasvattaminen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Selvitysmiesten mukaan pakkoliitoksia ei alueella tule, mutta asiassa saatetaan järjestää kansalaisäänestyksiä kussakin kaupungissa.

Toin tilaisuudessa esille sen, että Kauniaisten kaupunki on yhtämielisesti vastustanut liitosta. Kansalaisäänestys olisi siten turhaa yhteiskunnan varojen tuhlausta ainakin Kauniaisten osalta.

Esitin myös kysymyksen siitä, mitä tapahtuisi mahdollisen kansalaisäänestyksen jälkeen. Haudataanko metropolihanke vai tullaanko asiaa jatkamaan esim. metropolihallinnon selvittämisen osalta. En saanut asiaan suoraa vastausta. Loppupuheenvuorossa selvittäjät kuitenkin puhuivat metropolihallinnon tulemisesta.

Esitin myös kysymyksen siitä, kuinka Kauniaislaisten vaikutusmahdollisuudet päätöksenteossa parantuisivat 1 miljoonan metropolikaupungissa, jossa valtuusto päättää asioista. Kauniaisten kaupungissa on n. 9000 asukasta ja 35 valtuutettua. Kauniaisilla olisi tuskin yhtään taikka maksimissaan 1 edustaja metropolikaupungin valtuustossa. Tämä ei millään tavalla paranna Kauniaisten asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, vaan heikentää sitä olennaisesti.

Selvitysmiehet myönsivät, ettei mikään asia olisi metropolikaupungissa paremmin Kauniaisten osalta. Metropolihanke on heidän mukaan parempi vain laajemmassa mittakaavassa.

Kokouksessa tuotiin esille myös kysymys siitä, kuinka Suomen kilpailukyky voi parantua kaupunkien yhdistymisellä.

http://hbl.fi/lokalt/2014-10-14/668141/inget-blir-battre-grankulla

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metropoli, Inget blir bättre för Grankulla, HBL, Kauniainen, metropoliselvitys, kuntalaisten kuuleminen

Hellre stad än stadsdel

Torstai 14.3.2013 klo 8.29 - Taisto Miettiinen

Finlands kommuntidning 2/2013 s.  7 Hellre stad än stadsdel

På politiskt håll är man rörande överens om att det inte lönar sig att rucka på kommungränserna.
- Man kan nog säga att alla partier vill att Grankulla ska behålla sin självständighet. Sannfinländarna avviker inte från den åsikten, säger stadsfullmäktigeledamoten TAISTO MIETTINEN (Sannf).
Farhågorna vid en sammanslagning är enligt Miettinen att inkomstskatten stiger och att servicen och lokaldemokratin försämras.
- Jag hoppas att vi kan samarbeta om service med Esbo och jag ser gärna att samarbetet utökas.
Han ställer sig positiv till ett regionalt samarbetsorgan men säger att det kan finnas vissa risker om det innebär att beslutsfattande överförs från kommunerna.
- I ett metropolsammanhang är vi en liten aktör med små möjligheter att påverka.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntaliitos metropoli Kauniainen Finlands kommuntidning

Kuntaliitos ja metropolihallinto Kauniaisissa

Maanantai 4.2.2013 klo 22.25 - Taisto Miettinen

Tällä hetkellä valtiovarainministeriön selvityshenkilöt tekevät metropolialueen esiselvitystä, jonka mukaisesti kuntia kuullaan parhaillaan. Tänään kuultiin mm. Kauniaista. Selvitysmiesten on tarkoitus laatia kuulemisten pohjalta raportti 28.2.

Lakiluonnos kuntarakennelaista on lausunnolla kunnissa, jonka määräpäivä on 7.3. Pakkoliitoksia ei pääkaupunkiseudulla tulisi, jonka mukaisesti mm. Kauniainen säilyisi itsenäisenä kuntana.

Sen sijaan sosiaali- ja terveystoimesta vastaisivat mahdollisesti kuntien (Espoo-Kauniainen) yhteiset sosiaali- ja terveysalueet (sote-alueet), koska Kauniaisten väkiluku alittaa 20.000 asukkaan rajan.

5 kommenttia . Avainsanat: kuntaliitos metropoli sote kauniainen